Goodbye and Welcome




So Santa Claus, all I want from christmas...


Tein siis lahjatoivelistan. En tosiaankaan tule kaikkea haluamaani saamaan, se on jo päivän selvää, mutta saa sitä aina haaveilla. Alla siis näkyykin kuvin mitä haluaisin ja listasin vielä ylös ettei jää epäselväksi mitä tämä tyvär haluaisi. Ja illan musiikkivalintana toiminut youtubesta löytynyt soittolista.
1. Vaatteita = Lahjakortteja
2. iPhone 4s
3. Syntikka
4. Rahaa



Stop loving, Start living

Muokkasin taas vähän blogin ulkoasua, tosin tälläkertaa en jaksanut ottaa ennen ja jälkeen kuvia. Eron kuitenkin huomaa vanhoista postauksista joissa kuvat ovat huomattavasti pienempiä mitä tulevissa postauksissa. Ajattelin että isot kuvat on kivoja ja niinhän ne ovat.
Sekava mutta rento ja vaivaton päivä takana. "Muille se on viikonloppu meillä menee koko loppuviikko", eli tosiaan, saimme nyt torstain ja perjantain vapaaksi jonkatakia olen jo eilen tullu kotia. Tänään sain nukkua pitkään, noin kahteen asti päivällä minkä jälkeen oli mukavasti aikaa ottaa rennosti ennen kuin lähdin liikenteeseen. Neljän bussilla keskustaan, napit korvilla kuljeskelin sen tunnin ympäri Revontuli-kauppakeskusta. Kävin picnicillä kahvilla ja kävin H&M'llä sovittelemassa vaatteita. Viideltä Katutasolle avustamaan ja puol kymmeneltä pääsin kotia.
Ihmissuhdedraamaa löytyy mikä siis on aiheuttanut tuon sekavuuden tällekkin päivälle. Mutta eiköhän tästä selvitä.

"Ja joskus elämä on hankalaa"

Nyt on jääny kirjottelu vähän vähemmälle. Ollu vähän kaiken näköstä tässä lähiaikoina, olo ollu sekava ja ajattelu on tuottanu tuskaa. Pitäny monta kertaa kirjottaa mutta se on aina jääny. Opistolla postailu ollu vaikeaa mutten viikonloppusin kotonakaan ole saanut mitään aikaseksi. Pahoittelut siitä. Nyt on kuite postaus tiedosa ja kuvamatksuaki löytyy. Kävästiin nimittäin eilen illasta tyvärten kanssa vähän kuvailemassa meidän kampuksen alueeseen kuuluvalla meijerillä (Kuvia löytyy täältä) koska täytyi Jullelle ja Karolle koittaa uusia profiilikuvia ottaa. Kiitos Karolla myös siitä kun, suostui kuvattavaksi blogia varten ! Ihan mielenkiintosia kuvia tuli vaikka sormet paleltuivatkin aika pahasti, täytyisi hankkia sormikkaat.

Pidennykset, Joulupukki ja kuulumiset

Eipä ole miustakaa kuulunu pitkää aikaa mitään. Nyt kuitenki tämän illan aikana siitähyvästä tulikin kaksi postausta. Eli mulle kuuluu erittäin hyvää, ainakin osittain. Hyvä päivä takana vaikkakin pienen ragekohtauksen sainkin illemmalla koska vanhemmat osaavat pistää hermot koetukselle. Aamupäivästä kävin emännän kanssa kirpparilla, tarkotuksena oli löytää jotkut kengät taikka talvitakki. Niitä ei löytyny mutta näin talven varalle täyty ostaa kivat shortsit ! Myöhemmin illasta kävin isännän kanssa ihan kenkäkaupassa ostamassa alennuksesta uudet kultapuppelit. Kirpparin jäläkeen menin Kaisan tykö, mistä suuntasimme keskustaan. Kävimme kahvilla ja Joulupukin nähdessämme oli pakko käydä ottamassa yhteiskuva.
Menin käymään Jonnan tykönä puoli kolmenaikoihin, missä sitten laitoimme mulle pidennykset päähän ! Pidennykset ylettyvät noin navan korkeudelle. Rakastuin näihin.
Sellasta ja tällästä tältäpäivältä.



And now you're 19

Eilen juhlistimmme Vennerin synttäreitä. 19 vuotta tuli herralla täyteen ja sen kunniaksi olin järkänny laadukkaan aamupäivän. Olin uhrannut itseni ja tein kakun. Sen lisäksi olin tehny aijemmin tällä viikolla kortin (jonka etupuoli näkyy alla olevassa kuvassa) ja olin käynyt vuokraamassa Filmtownista leffan. Siinä sitten herra saapu meille puoli kahdentoista aikoihin ja synttäri pusun ja halin annettua menimmä syömään kakkua. Sitten siinä vähän aikaa chillailtuamme kävin noutamassa Vennerille pyyhkeen ja tyrkkäsin sen hänelle. "On vielä toinenkin yllätys". Vein Vennerin meidän alakertaan jossa meidän sauna ja suihkutila sijaitsee. Sauna oli lämpimänä ja olisittepa nähny sen ilmeen ! Ihme ku sillä ei itku päässy ku se huomas ja tajus että se pääsee saunaan. Se ei ollu käyny saunassa yli puoleen vuoteen nii oli se pakko sitä varten lämmittää. Herra jäi saunomaan sillä aikaa ku ite käväsin kaupassa. Palattuani kaupasta ja kun tämä yksi oli tullut saunasta aloimma kattoa leffaa. Sitten lähimme liikenteeseen ja the end.
Oon ihana, tiedän.





Few photos and good memories

Postausideat ovat jääneet vähille kuvamatskun takia, mutta ettei tämäkään blogi Torniossa oloni aikana kuolisi, lisäilin muutaman kuvan puhelimeni kätköistä. Löytyy vanhaa että uutta matskua (jonka luultavasti huomaa esim hiusten väristä).
Kuulumisia ei ole kummempia, koti-ikävä ja hirviän tylsä päivä takana. Mutta myös jotain postiviisita uutista: Alotin vähentämään tupakointia. Eilen matikantunnilla laskettiin tupakoitsijoitten kesken että paljon menee rahaa vuodessa, entä kuinka monta tupakkia viikossa tai vuodessa. Omat lukemat oli, krhm, mielenkiintoset. Koska poltan toppatupakkia, eli käärin tupakit itse, menot ovat paljon halvempia verrattuna askitupakkiin. Kuitenki sitä rahaa menee vuodessa noin. 800-900 euroa. Viikossa poltan keskimäärin 140 sätkää, vuodessa taas yli 7200. Että kai mulla olis ihan syytäki vähentää. Piettäkääs peukkuja pystysä että onnistun !