Joulu tuli ja meni. Sisko ja tämän 5 vuotias lapsi olivat meidän tykönä joten koko perhe oli koolla. Joulupukki pyörähti ja oli yllättävän haikeaa katsella kun tämä siskon poika sai läjäpäin paketteja ja itse en saanut yhtään mitään. Tosin, käytiin me ostamassa mulle uudet kengät maanantaina ja huomenna pistän impericonille tilauksen menemään että ei yhtään hassumpi joululahja tuokaan ! Kyseisiä kenkiä oon kuolannut yli puolivuotta, materialismi onnellisuus on välillä aivan ihanaa ! Kun oon saanu tilaukset menemään ja "joululahjat" ovat päätyneet kotia asti, voisin tehdä pienen postauksen sitten niistä.
Mielenkiinnoton avautuminen
Miten
mä kuvailisin tän tunteen. Tää on epämiellyttävä. Tää on
ikävöintiä, ahdistusta, surua ja ärsyyntymistä samassa
paketissa. En tiedä mitä ajatella enään. Mulla tekisi mieli itkeä
koska tuntuu jollain tasolla siltä, kuin jotain puuttuu. Ehkä
puuttuukin. Se tunne, mikä mulla oli sinä iltana kun tapasin hänet.
Se tunne mikä mulla oli sen ajan jälkeen, minkä vietimme yhdessä.
Tunnen
itseni jollain tasolla turhaaksi. Luulen että se oli hänelle yhden illan huumaa,
en tiedä muistaako hän enään minua. Millon viimeksi hän on
miettiny minua tai meitä. Tuntuu jotenkin inhottavalta kun en tiedä.
Itse olen miettinyt joka ilta, ja joka ilta ennen kuin nukahdan,
kuuntelen hänen version City and colourin ”Little Hell” biisistä.
Sinä iltana kun tutustuimme, tunsin itseni arvokkaaksi ja
viehättäväksi. Sen kaiken jälkeen mitä juttelimme, mitä hän
puhui, se miten hän elehteli ja käyttäytyi, äänen sävy ja se
kaikki, sen jälkeen oloni oli hyvä. Sinä iltana minulle tuli
fiilis että kaikki kääntyy parhain päin. Hän avasi mun silmät,
sinä iltana tajusin että maailma on avoin, maailma ja ihmiset on
täynnä mahdollisuuksia. Sinä iltana tajusin, ettei minun maailmani
ja mielialat, surut ja murheet, ettei niiden tarviste pyöriä vain
yhden ihmisen ympärillä. Että voin, että pystyn päästämään
irti menneestä, että pystyn jatkamaan eteenpäin vaikka olikin paha
olla. Se ilta vei sen pahan olon pois, se ilta pelasti mut. Se kaikki
mitä hän puhui ja miten hän käyttäytyi, se sytytti minussa taas
sen pienen kipinän mikä oli epätoivoisesti sammumassa.
Tunsin
itseni halutuksi, olin kerrankin omasta mielestä kaunis ja mukava,
iloinen ja onnellinen. En ollut pitkään aikaan kokenut sitä
tunnetta, kun asiat ovat hyvin. Enkä ollut kertaakaan kokenut sitä
tunnetta, minkä se ilta sai eloon. Se oli kuin rakastamista, mutta
kuitenkin niin erilaista rakkauteen verrattuna. Minulla oli
turvallinen olla, en pelännyt enkä hävennyt itseäni. Joka kerta
kun vain katsoin hänen silmiä näin toivoa. Näin peilikuvan
onnellisesta itsestäni, näin edessäni ihmisen joka kohteli minua
kuin kultaa, joka ymmärsi minua ja joka halusi olla siinä. Ihminen,
kenestä en olisi ikinä halunnut luopua, kenen viereen olisin
halunnut jäädä sinä iltana, kenen ääni sai kylmiä väreitä
liikkeelle ja jonka takia olisin matkustanut vaivatta 400 kilometrin
päähän vain nähdäkseni sen hymyn.
Sen
illan jälkeen en tehnyt mitään muuta kuin hymyilin. Hymyilin koska
olin onnellinen. Koska se tunne jota en ollut koskaan tuntenut, oli
syrjäyttänyt ne pahat ja negatiiviset ajatukset. Hymyilin aina kun
vain ajattelin häntä. Hymyilen vieläkin aina kun vain mietin sitä
iltaa tai kuuntelen sitä biisiä, minkä hän lähetti minulle.
Voisin itkeä aina kun kuulen sen biisin, koska olin ja olen vieläkin
niin onnellinen siitä kaikesta mitä tapahtui. Nauroin seuraavina
viikkoina enemmän kuin ennen, eräs kaverini mainitsi ettei ollut
koskaan nähnyt minun hymyilevän niin paljon. ”Oona, sä näytät
idiootilta, eikö sulla oo posket kipeänä tuon virnistelyn takia?”,
sanoi eräs toinen kaveri. Niin, saatoin näyttää ehkä idiootilta,
mutta näytin onnelliselta ja sitä minä myös olin.
Nyt
kuitenkin tuntuu, että hän on unohtanut minut. Tai että hän
haluaa unohtaa minut. En osaa sanoa, mitä tapahtui. Muistan kun hän
sanoi, että pelkää sen kaiken olleen vain hetken huumaa. ”Mä
pelkään et satutan sua”. Haluisin et hän tietäisi, että minuun
sattuu kaikista eniten kun ei kerrota oikeita tunteita. Kun esim
ingoorataan osoittaakseen ettei enään niin sanotusti kiinnosta.
Ymmärrän logiikan, että mieluummin koitetaan vältettä
juttelemista ja kontaktia, yritetään vaivihkaa erkaantua, silloin
ihminen luulee ettei toiseen satu niin paljoa. Mutta ainakin itseni
kohalla olen huomannut, että edellä mainittu tekniikka lähinnä
satuttaa enemmän kuin se, että asiasta puhuttaisiin. En oikeastaan
tiedä, miten selittäisin tämän. Mutta tottahan se on, että aina
on ihnottava kuulla tai tajuta kun toista ei enään kiinnosta olla
tekemisissä, ilmaisi sen sitten vaivihkaa ingooraamalla tai suoraan
sanomalla.
Oli
pakko purkaa näitä tunteita ja ajatuksia. Tämä tuntuu jotenkin
tosi pahalta. Tää on sellainen tunne, jota ei halua yleensä
tuntea. Tunne kun joku olisi unohtanut sinut. En tiedä, miten asiat
oikeasti on, mutta olo tuntuu unohdetulta ja jollain tasolla pelkään
ettei me koskaan enään nähdä hänen kanssa, vaikka lupasimme
toisillemme. Tai ehkä näämme, mutta millainen se tilanne on.
Pelkään että se on vaivaantunut, hiljainen ja epämiellyttävä
tilanne. Kun ei vain tiedä, mitä sanoa, miten elehtiä tai miten
käyttäytyä.
Jos
sä koskaan luet tätä, se ilta ja kaikki mitä sinä iltana
teimme ja sanoimme, merkitsi ja merkitsee minulle tosi paljon. Kiitos
siitä tunteesta, jonka koin sinun ansiosta. Muistatko, kun sanoit
minulle, että ”Lupaa että etsit sinun arvoisen jätkän” tai
jotain tämän tyyppistä? Sillä hetkellä mietin, että entä jos
se jätkä makoilee minun vieressä tällä hetkellä. Luultavasti
makoilikin, tosin, et ole minun arvoinen vaan paljon arvokkaampi.
Toivon että löydät jonkun, joka ansaitsee tuon kaiken mitä
sinussa on. Jonkun joka voi minun tavoin hymyillä enemmän kuin
olisi ikinä voinut kuvitella pystyvänsä hymyilemään.
Kiitos
kaikesta.
Little bit shit
Muutama kuva kun juoksin Lucia-juhlan järkkäysten kesken ulos kuvailemaan taivasta. Karon kanssa kun pietimmä tupakkitauon jäimme tupakin jälkeen vielä n. viideksi minuutiksi vaan seisoskelemaan ja katselemaan taivasta, niihin aikoihin se oli lähes tulenpunainen. Upean näköistä oli.
Something to smile about
Anteeksi kun en ole taas vähään aikaan postaillut. Materiaali ja ideat ovat olleet vähissä ja laiskuuskin on ollut osa syy postausten uupumiseen. Kuitenkin taas mukavasti matskua kertynyt useampaakin postausta varten ja lisää tiedossa !
Hyvin on mennyt viimeaikoina, tosi hyvin. En osannut kuvitella että maailmassa olisi vielä ihminen joka saisi mun toivon takasin tän kaiken paskan jälkeen. Mut yhtäkkiä, ihmeen kaupalla, kuin tyhjästä tällänen henkilö ilmestyi. Me vietettiin yhdessä alle vuorokaus, ei edes sitä, enkä ole nähnyt häntä tämän jälkeen mutta silti oon hymyilly. En oikeastaan oo tehny mitään muuta kuin hymyilly. Olemme piettäneet yhteyttä ja hyvä niin, jotenki tuntuu hassulta tää koko tilanne. Täs maailmas on vielä toivoa jäljellä. Mussa on vielä toivoa, kuten myös mun rakkauselämässä. Tää henkilö avas mun silmät.
"Lupaa mulle että sä hankit sun arvosen jätkän sun elämään"
Sinä hetkenä ajattelin että entä jos se jätkä ois just nyt mun vieressä.
Se on vaa jotenki hassua miten yksi yö muuttaa ihmistä niin paljon. Ehkä meistä ei tuu mitään, välimatka on liian pitkä, ehkä se ei vaan onnistus, mutta silti mä jaksan miettiä kaikkea höpsön romanttista, vaikkei mun ehkä kannattis. Ei se haittaa, ei tää tilanne voi mua satuttaa vaikka käviski hyvin tai huonosti. Koska tää tilanne on auttanu mua niin paljon, tää kaikki on ollu ku jonkinlaista lääkettä. En oo varma ymmärrättekö te, en oo varma ymmärränkö itekkään. Mut pitkästä aikaa mulla on tosi hyvä olla ja se riittää.
Tämmöinen pieni hypetys-onnellisuus-syvällinen postaus.
Hyvin on mennyt viimeaikoina, tosi hyvin. En osannut kuvitella että maailmassa olisi vielä ihminen joka saisi mun toivon takasin tän kaiken paskan jälkeen. Mut yhtäkkiä, ihmeen kaupalla, kuin tyhjästä tällänen henkilö ilmestyi. Me vietettiin yhdessä alle vuorokaus, ei edes sitä, enkä ole nähnyt häntä tämän jälkeen mutta silti oon hymyilly. En oikeastaan oo tehny mitään muuta kuin hymyilly. Olemme piettäneet yhteyttä ja hyvä niin, jotenki tuntuu hassulta tää koko tilanne. Täs maailmas on vielä toivoa jäljellä. Mussa on vielä toivoa, kuten myös mun rakkauselämässä. Tää henkilö avas mun silmät.
"Lupaa mulle että sä hankit sun arvosen jätkän sun elämään"
Sinä hetkenä ajattelin että entä jos se jätkä ois just nyt mun vieressä.
Se on vaa jotenki hassua miten yksi yö muuttaa ihmistä niin paljon. Ehkä meistä ei tuu mitään, välimatka on liian pitkä, ehkä se ei vaan onnistus, mutta silti mä jaksan miettiä kaikkea höpsön romanttista, vaikkei mun ehkä kannattis. Ei se haittaa, ei tää tilanne voi mua satuttaa vaikka käviski hyvin tai huonosti. Koska tää tilanne on auttanu mua niin paljon, tää kaikki on ollu ku jonkinlaista lääkettä. En oo varma ymmärrättekö te, en oo varma ymmärränkö itekkään. Mut pitkästä aikaa mulla on tosi hyvä olla ja se riittää.
Tämmöinen pieni hypetys-onnellisuus-syvällinen postaus.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)